torstai 2. toukokuuta 2013

Saimaannorppia jäällä Puumalan saaristossa

Kaksi saimaannorppaa, kuutti ja emä, ovat köllötelleet jo monena aurinkoisena päivänä jäällä Puumalan saaristossa. Norpat on helppo havaita, koska saaristotie menee vain reilun 100 metrin päästä. Paikka on Lammassaaren pää Uittamoilla, Liimattalan ja Lintusalon välissä.

Tosin kohta jäät sulavat. Saa nähdä, löytyykö läheltä sopivaa kiveä, jossa jatkaa karvanvaihtoa.

Tämän videon otti Arto Venäläinen.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Jäät ovat juuri lähdössä

Hätinvirrassa ei ole enää jäälauttojakaan mutta Rauniovedellä on vielä jäät.
Rannat ovat jo sulat, jotta katiskan saa jo hyvin rantaa. Niinisaaren Kylälahdesta lähtivät jäät tänään vapunpäivänä.








Paula Okkola

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lietvedeltä löytynyt vain yksi kuutti

Lietvedeltä on tähän mennessä löytynyt norpan pesälaskennoissa vain yksi kuutti, kun viime vuonna löytyi neljä (Ruokovesi ja Lehmäinselkä mukaan luettuna).

Ilmeisesti meidän norppaemomme pitävät tämän vuoden lepotaukoa. Tuskin ne ovat muualle lähteneet, ainakin näköhavaintoja on muitakin kuin nuo Lietveden kaksi (ks. vanhempi blogi) - taisin itsekin nähdä niistä toisen myöhemmin samana päivänä. Ainakaan seuraavana aamuna ei sillä paikalla enää ollut "kiveä".

Muuten Puumalan eteläpuoliselta Saimaalta on löytynyt kuutteja hyvin, kymmenkunta, kun viime vuonna löytyi yhdeksän.

Tänne blogiin voi edelleenkin lähettää tarinoita ja kuvia norpista. Kun tulee aurinkoisia päiviä, kannattaa tiirailla jäälle (tai laakeille kiville).

Riitta Viialainen

perjantai 13. huhtikuuta 2012

"Erittäin uhanalaisia eläimiä lötkötteli Lietvedellä"

Osa-aikainen ammattikalastaja Teijo Keijonen kävi tänä aamuna nostamassa kuhaverkkonsa pois Lintusalon vesiltä ja näki kerralla kaksi norppaa makoilemassa Lietveden jäällä:

- Erittäin uhanalaisia eläimiä lötkötteli jäällä. Toinen, oikein iso Hirviluotojen välissä ja toinen pienempi Jänissaaren päässä.

Metsähallituksen mukaan norppia on Lietvedellä vain kymmenen, joten Keijonen näki niistä nyt kerralla viidesosan. Norpat olivat sen verran kaukana, ettei niistä saanut kuvaa taskukameralla.

Verkkokalastuskielto alkoi


Verkkokalastuskielto alkaa Saimaalla sunnuntaina (15.4.) ja kestää kesäkuun loppuun. Myöskään muita kuuteille vaarallisia pyydyksiä ei saa Saimaassa pitää. Esimerkiksi katiskoissa pitää olla kavennettu nielu, jotta pikku kuutti ei sinne mahdu.

Myös paras bongailuaika alkoi


Kuuttien laskenta alkaa tänä viikonloppuna. Ja tietysti myös paras bongailuaika. Norpat nousevat nyt mielellään jäälle, koska ne vaihtavat karvansa ja niiden mielestä jään tai kiven päällä on nyt kivempaa kuin vedessä. Tätä aikaa kestää kesäkuun alkupuolille asti.

Laittakaa norppakuvia ja -tarinoita meille tähän blogiin laitettavaksi: Puumalan Veskansan kylien sähköpostin osoite on info  miukumauku  veskansankylat.fi. Voit myös soittaa vaikka minulle.

Riitta Viialainen
puh. 040 510 6208
tiedotusvastaava
Puumalan Veskansan kylät ry.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Suusisaaren norppa poseerasi mökkiläiselle

Saksalainen Andrea Freudenberg vietti  miehensä kanssa koko talven Lintusalon Suusisaaren kupeessa sijaitsevassa mökissään aavistamatta, että vain sadan metrin päässä luodolla syntyi keväällä kuutti.

Koko toukokuun norppa makoili tuon tuosta samalla kivellä luodon edustalla ja sitä saattoi katsella Suusisaaresta jopa omalta terassilta (ks. Keijo Laarin tarina ja kuvat tässä blogissa).

Toukokuun lopussa norppa sitten näyttäytyi myös Andrealle ja hänen miehelleen (alla kuva). Andrea kertoo:

”Eräänä toukokuun iltana olimme mieheni kanssa soutelemassa ilta-auringossa. Yhtäkkiä mieheni sanoi: ’Tuossa tuon pienen saaren edessä taitaa olla norppa kivellä!’ Minä vastasin: 'Ei, se on varmaan vain joku varjo!’

Mutta se oli norppa. Katselimme sitä matkan päästä, koska pelkäsimme sen lähtevän, jos menemme lähemmäs.

Seuraavana päivänä olin soutelemassa siellä taas ja näin jälleen norpan. Se makasi pienellä kivellä auringossa ja saatoin tulla sitä hyvin lähelle ja katsella sitä. Se oli niin suloinen! Otin siitä useita kuvia ja se tuntui nauttivan siitä ihan kuin joku 'tähti'. Se oli minulle hyvin erikoinen kokemus! ”

(Käännös Andrean kirjoittamasta englanninkielisestä versiosta; saksankielisessä versiossa on muutama yksityiskohta, jossa Andrea kuvailee, kuinka norppa kääntyilee ja elehtii kivellä.)

Auf Deutsch:

„An einem Spätabend im Mai ruderten mein Mann und ich im Abendsonnenschein. Plötzlich sagte mein Mann: „Ich glaube, da ist ein Seehund!“ Ich antwortete: „Nein, das ist sicher nur ein Schatten auf dem Felsen!“

Doch es war ein Seehund, den wir aber nur aus einiger Entfernung sahen. Am nächsten Tag ruderte ich mittags zu der Insel und sah ihn. Ich ruderte näher und beobachtete ihn. Er  lag auf einem kleinen Felsen und sonnte sich.

Der kleine Seehund  war gar nicht scheu, rollte sich hin und her und schien mir mit seiner Flosse zuzuwinken und mir zuzuzwinkern. Es war für mich ein ganz besonderes Erlebnis!“

In English:

“It was an evening in the end of May, my husband and me were rowing in the evening sun. Suddenly my husband said: “ I think, there`s a “norppa” on the rock in front of the little island!” I answered: “No, certainly it`s only a shadow!”

But it was a norppa. We looked at him from a distance because we were afraid that he would go away when we come nearer. Next day I was rowing there again and saw the norppa again.

He was lying on this little rock in the sun and I could come very near and watch him. He was so cute! I took several photos of him and he seemed to enjoy it like a “star”! Quite a special event for me!”


tiistai 31. toukokuuta 2011

Norppaa voi katsella terassilta Suusisaaressa

Lintusalon Suusisaaressa mökkeilevällä Keijo Laarilla on nyt järjestelmäkamera koko ajan käsillä: norppa köllöttelee mökin terassin edessä sadan metrin päässä kivellä. Siinä se on tuntikausia yhteen menoon joka päivä, kun Laari tulee mökilleen. Vaihtaa vain asentoa välillä.

Kivi on Vetojaolla luodon edessä, jossa syntyi tänä keväänä kuutti. Onko tämä kuutti vai emä? Synnytyspesän lähellä se joka tapauksessa tuntuu viihtyvän päivästä toiseen. Aikooko se maata siinä koko kesän?

Nämä kuvat on otettu lauantaina 28.5.:


  
Ja suurennettuna samat kuvat:


Tiedot kirjasi Riitta Viialainen

torstai 26. toukokuuta 2011

Vetojaon norpastakin kuvia

Lintusalon Suusisaaressa mökkeilevä Keijo Laari näki Vetojaon norpan Tainaluodon edessä kivellä sunnuntai-iltapäivällä (22.5.) tullessaan mökille. Norppa köllötteli kivellä pimeään asti, joten oli aikaa otta kuviakin.

Vielä maanantaiaamunakin norppa oli kivellä ja pysyi siinä ainakin klo 14 asti, jolloin Laari lähti Imatralle.

Laari muistuttaa, ettei norppaa saa liikaa häiritä. Hänkin otti kuvat sadan metrin päästä veneestä 12-kertaisella suurennoksella.





Tässä kuvista vielä suurennokset:




Tarinat ja kuvat kirjasi Riitta Viialainen